02.04.202X - Miekkaneito & Kuohutar

 MIEKKANEITO & KUOHUTAR

 

Seiso' kerran neito sorja | seinänvierttä vartioiden.
Vesur' väisty viiltämähän, | vasamoillaan vainohoten.
Sotahuudon hihkaisi hän - | “Toivos' heitä, raatopuoli!”
Vainolaiset vähemmäksi | veitsenterällä veisteli.

Taiston jälkeen merihiukset | suojastansa kuoriutuupi.
Kurja ilme kasvoillansa, | kun kuolonjäämiä katseleepi.
“Kuolonjäämää näin kihtistä, | ei kestitä ees' Pohjolassa.”
“Ei koivuvitsaks kiedottuna, | ei kekkereissä kostehissa.”

Miekkaneito hiljaa väitti, | virkkoi, kuiskas käheänä.
Kun kuohut kauniit kääntyi kohti, | katse kullankiiltävänä.
“Etkös sää nyt idän tyttö | tahtois' luitas' leputella?”
“Kylään kahdeksankin mahtuis, | tai kaksi kuvankaunihista.”

Illanpäätteeks' neitokainen | makas' majas' muikeassa.
Meritukka maaten meni | makuuhuonees' mainiossa.
Idän neidon sidottuaan, | hurmeet haavoist' hoidettuaan.
Makas' meri myrskytönnä, | matkalainenkin miekattaan.

 

EXPLANATION