02.04.202X - Miekkaneito & Kuohutar
MIEKKANEITO & KUOHUTAR Seiso' kerran neito sorja | seinänvierttä vartioiden. Vesur' väisty viiltämähän, | vasamoillaan vainohoten. Sotahuudon hihkaisi hän - | “Toivos' heitä, raatopuoli!” Vainolaiset vähemmäksi | veitsenterällä veisteli. Taiston jälkeen merihiukset | suojastansa kuoriutuupi. Kurja ilme kasvoillansa, | kun kuolonjäämiä katseleepi. “Kuolonjäämää näin kihtistä, | ei kestitä ees' Pohjolassa.” “Ei koivuvitsaks kiedottuna, | ei kekkereissä kostehissa.” Miekkaneito hiljaa väitti, | virkkoi, kuiskas käheänä. Kun kuohut kauniit kääntyi kohti, | katse kullankiiltävänä. “Etkös sää nyt idän tyttö | tahtois' luitas' leputella?” “Kylään kahdeksankin mahtuis, | tai kaksi kuvankaunihista.” Illanpäätteeks' neitokainen | makas' majas' muikeassa. Meritukka maaten meni | makuuhuonees' mainiossa. Idän neidon sidottuaan, | hurmeet haavoist' hoidettuaan. Makas' meri myrskytönnä, | matkalainenkin miekattaan. EXPLANATION